Omakotitalo, Vähä-Paljärventie 88
17220 Pietilä, Asikkala
Tullut juuri myynti ihastuttava omakotitalo isolla yli 2 hehtaarin omalla tontilla Asikkalan Vähä-Paljärventieltä!
Tämä kohde soveltuu ihmisille, jotka kaipaavat luonnonrauhaa ja
yksityisyyttä asumiseensa. Talo on valmistunut vuonna 2008, minkä jälkeen talon sisäpintoja on päivitetty vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Talo on yhdessä kerroksessa. Makuuhuoneita on kaksi. Olohuone ja avokeittiö muodostavat mukavan väljän tilan asumiseen. Erillinen kodinhoitohuone ja wc sekä kylpyhuone tuovat käytännöllisyyttä arkipäivän elämiseen,
Talon ympärillä olevaa metsäistä pihamaata on perattu kauniisti nykyisten omistajien toimesta. Pihamaalla on korkeat aitaukset, joten eläimistä pitäville tai eläimiä kasvattaville asukkaille kaikki on jo valmiina mukavaan elämään eläimien kanssa. Pihalla on myös iäkäs navettarakennus kunnostettavaksi sekä pieni rakennus vaikkapa kanojen pitämistä varten.
Talon läheltä löytyy 2 pientä järveä sekä myös Ruotsalaisen järvi, jota pitkin pääsee veneilemään vaikka Jyväskylään tai Lahteen.
Tontille pääsee asfaltoitua Kopsuontietä pitkin. Tien loppupäässä on noin 3 km pituinen hiekkatien osuus. Kohteeseen pääset tutustumaan varaamalla yksityisesittelyn. Tervetuloa!
Myyntihinta
210 000 €Huoneet
3Makuuhuoneet
2Kylpyhuoneet
1Asuintilojen pinta-ala
91 m²Perustiedot
| Kohdenumero | 677848 |
|---|---|
| Myyntihinta | 210 000 € |
| Huoneet | 3 |
| Makuuhuoneet | 2 |
| Kylpyhuoneet | 1 |
| WC:t | 1 |
| Kylpyhuoneet ilman WC:tä | 1 |
| Asuintilojen pinta-ala | 91 m² |
| Pinta-alat yhteensä | 104 m² |
| Asuintilat luettelona | 3h,avok,kph,wc,khh,vh,et |
| Muut tilat luettelona | Piha sauna / navettarakennus |
| Pinta-alan lisätiedot | Rakennuspiirustuksen mukaan talon huoneistoala on 91m2 ja kerrosala 103,5m2. |
| Tarkistusmitattu | Ei |
| Pinta-alan peruste | Omistajan ilmoitus |
| Kerros | 1 |
| Huoneiston kerrosten määrä | 1 |
| Yleiskunto | Hyvä |
| Vapautumispäivä |
Sopimuksen mukaan
Sopimuksen mukaan noin 2kk kaupanteosta. |
| Pysäköinti | Pihapaikka |
| Ominaisuudet | Triplaikkunat, Lämmöntalteenotto, Takka, Lämminvesivaraaja |
| Tilat |
Olohuone
Makuuhuone : 2mh Keittiö Kylpyhuone WC Eteinen Aula Sauna Kodinhoitohuone Terassi |
| Näkymät | Piha, Takapiha, Etupiha, Oma piha, Puutarha, Metsämaisema, Luonto |
| Säilytystilat | Kaapisto, Vaatekomero |
| Teleliikenneyhteydet | Satelliitti-TV, Antenni |
| Lattian pintamateriaalit | Laminaatti |
| Seinien pintamateriaalit | Maali |
| Kylpyhuoneen pintamateriaalit | Laatta |
| Keittiön varustus | Keraaminen liesi, Jääkaappipakastin, Kaapisto, Liesituuletin, Astianpesukone |
| Kylpyhuoneen varustus | Suihku, WC-istuin |
| Kodinhoitohuoneen varustus | Pesukoneliitäntä, Allas |
| Tarkastukset | Kuntoarvio (11.4.2023), Asuinrakennuksen kuntotarkastus SUORAA Jari Salminen, RKM. |
| Kuvaus | Omakotitalo Asikkalassa Vähä-Paljärventiellä |
| Lisätiedot | Jätevedet johdetaan saostuskaivojen kautta maaperäkäsittelyyn. Pihasaunan jätevesi johdetaan imeytyskaivoon. Vesi tulee omasta rengaskaivosta. |
Rakennuksen ja kiinteistön tiedot
| Rakennusvuosi | 2008 |
|---|---|
| Käyttöönotto | 2008 |
| Kerroksia | 1 |
| Hissi | Ei |
| Kattotyyppi | Harjakatto |
| Ilmanvaihto | Koneellinen |
| Perustukset | Betoni |
| Energiatodistuksen luokka | D, 2018 |
| Lämmitysmuoto | Sähkölämmitys, Uuni- tai takkalämmitys, Lattialämmitys |
| Rakennusmateriaalit | Puu |
| Kattomateriaalit | Betonitiili |
| Julkisivun materiaalit | Puuverhoilu |
| Remontit |
Piha 2025 (Tehty), metsän raivausta ja pihan kunnostusta Muu 2025 (Tehty), teetetty uusi portti piha-alueelle Muu 2024 (Tehty), sisäpintojen maalaus Muu 2024 (Tehty), lattiapintojen uudistaminen Piha 2023 (Tehty), riista-aidat tontin ympärille koirien ulkoiluttamista varten |
| Kiinteistötunnus | 16-421-6-119 |
| Rasitukset |
220 000 € Valmiita sähköisiä panttikirjoja 2 kpl, luovutetaan ostajalle velattomina kaupoilla. Sähköisten panttikirjojen siirtomaksu 25 eur/kpl, josta vastaa ostaja. |
| Rasitteet | Tieoikeuksia 2 kpl, venevalkamaoikeus. |
| Tontin pinta-ala | 23210 m² |
| Rakennuksia | 2 |
| Maasto | Loiva rinne |
| Tie | Kyllä |
| Tontin omistajuus | Oma |
| Kaavoitustilanne |
Maakuntakaava
Asikkalan kunta, p. 03 888 6111 |
| Rakennusoikeudet |
2000 m²
Rakennusoikeus on 10 % rakennuspaikan pinta-alasta. Uuden rakennuspaikan pinta-ala tulee olla vähintään 2000 m2. |
| Liittymät | Sähkö |
Energiatodistuksen luokka
Palvelut
| Ostoskeskus |
Lahti noin 37 km ja Vääksyn kauppakeskus sekä vanha Vääksy putiikkeineen noin 22 km |
|---|---|
| Terveyskeskus |
Vääksyn terveysasema ja hammashoitola noin 22 km |
Liikenneyhteydet
| Juna |
38 km, Lahti, 15100 Lahti, Suomi |
|---|---|
| Lentokenttä |
139 km, Helsinki-Vantaan lentoasema |
| Bussi | 4 km |
Kuukausimaksut
| Kiinteistövero | 270,5 € / vuosi |
|---|---|
| Katu | 210 € / vuosi (arvio) |
| Sähkö |
200 € / kuukausi
(arvio)
Sähkönkulutus noin 18000kWh vuodessa. |
| Jätemaksu |
260 € / vuosi
(arvio)
Sakokaivon tyhjenny kerran vuodessa noin 170 euroa ja lisäksi roskien tyhjennys vuodessa noin 160 euroa. |
Kaupan laillistamiskustannukset
| Varainsiirtovero | 3 % |
|---|---|
| Notaarikulut |
160 € Kaupanvahvistus, ostaja ja myyjä maksavat puoliksi. |
| Rekisteröintimaksut |
172 € Lainhuutomaksu MML |
| Sopimusten siirrot |
25 € Panttikirjojen siirtomaksu josta vastaa ostaja.25euroa/kpl |
Näin asunnon ostaminen alkaa.
- Täytä lyhyt lomake, niin sovimme tapaamisen.
- Välittäjämme ottaa sinuun yhteyttä viipymättä ja sovitaan aika asuntonäytölle.
Haluaisitko tietää lisää tästä kohteesta?
Kiitos yhteydenotosta. Otamme sinuun pian yhteyttä.