Erillistalo, Lansankuja 5
02630 Espoo, Kilo
Rauhallisella, pientalovaltaisella alueella Espoon Kilossa sijaitseva kolmen makuuhuoneen erillistalo, joka odottaa uutta tekijäänsä.
Tämä ei ole muuttovalmis koti, vaan projekti, joka palkitsee sen tekijän.
Kohde sopii osaavalle remontoijalle, joka on valmis paitsi pintaremontteihin, myös kunnostamaan rakenteita.
Projekti on mittava, mutta niin on myös arvonnousupotentiaali, hyvän sijainnin ja esimerkiksi mukavan kokoisen piha-alueen ansiosta.
Koti on osa neljän asunnon yhtiötä, jossa jokainen osakas huolehtii oman kotinsa kunnossapidosta ja siihen liittyvistä kustannuksista. Yhtiöllä on myös oma tontti.
Sijainti on kohteen vahvin kortti. Kilon juna-asemalle kävelet muutamassa minuutissa, ja sieltä pääset Helsingin keskustaan noin 20 minuutissa. Kauppakeskus Sello Leppävaarassa on yhden junapysäkin tai lyhyen pyörämatkan päässä, ja päivittäistavarakaupat, päiväkodit ja koulut löytyvät kävelyetäisyydeltä. Autoilijalle Kehä I ja Turunväylä ovat käden ulottuvilla — esimerkiksi lentokentälle pääset noin 25 minuutissa.
Tätä kotia esitellään myös yksityisnäytöin.
Kysy lisätietoja! Soita 0504200054 tai sähköpostitse johan.dahlman@habita.com
For presentation in english, visit:
https://www.habita.com/gb/property/674431
Velaton myyntihinta
155 000 €Huoneet
4Makuuhuoneet
3Kylpyhuoneet
1Asuintilojen pinta-ala
103 m²Perustiedot
| Kohdenumero | 674431 |
|---|---|
| Velaton myyntihinta | 155 000 € |
| Myyntihinta | 155 000 € |
| Huoneet | 4 |
| Makuuhuoneet | 3 |
| Kylpyhuoneet | 1 |
| Asuintilojen pinta-ala | 103 m² |
| Asuintilat luettelona | 4h, k, s, erill. wc |
| Muut tilat luettelona | Ulkovarasto, käyttöullakko |
| Tarkistusmitattu |
Ei
Pinta-alatieto perustuu yhtiöjärjestykseen. Tämän ikäisissä yhtiöissä pinta-alaa ei ole mitattu nykyisin käytettävän huoneistoalan mittausmenetelmän mukaisesti. Tämän vuoksi ilmoitettu pinta-ala saattaa poiketa merkittävästikin tämän hetken mittausmenetelmien mukaisesta todellisesta huoneistoalasta ja asuinpinta-alasta. |
| Pinta-alan peruste | Yhtiöjärjestys |
| Kerros | 1 |
| Huoneiston kerrosten määrä | 1 |
| Yleiskunto | Remontoitava |
| Vapautumispäivä | 1kk kaupoista, sovittavissa |
| Pysäköinti | Parkkipaikka sähköpistokkeella |
| Ominaisuudet | Triplaikkunat, Ilmalämpöpumppu, Takka, Lämminvesivaraaja |
| Tilat |
Keittiö
Olohuone : Olohuoneeseen on sijoitettu kamina ja ilmalämpöpumpun sisäyksikkö. Makuuhuone WC : Wc-tila on remontoitu 2003, tilaan on wc:n ja allasryhmän lisäksi sijoitettuna lämminvesivaraaja. Kylpyhuone : Kylpyhuone on remontoitu vuonna 2003 Sauna : Sauna remontoitu 2003 ja on varustettu ikkunalla sekä sähkökiukaalla. Vaatehuone Ullakko : Ullakkotilaan on rakennettu lämpöeristetty varastotila/käyttöullakko. Ullakolle on kulku vaatehuoneeseen sijoitettuja tikasportaita käyttäen. Ulkovarasto |
| Säilytystilat | Kaapisto, Vaatehuone, Ulkovarasto, Ullakko |
| Teleliikenneyhteydet | Antenni |
| Lattian pintamateriaalit | Parketti |
| Seinien pintamateriaalit | Tapetti, Maali |
| Kylpyhuoneen pintamateriaalit | Laatta |
| Keittiön varustus | Sähköliesi, Jääkaappipakastin, Kaapisto, Liesituuletin, Astianpesukone |
| Kylpyhuoneen varustus | Suihku, Pesukoneliitäntä, Mukavuuslattialämmitys, Kaapisto, Allas, Peili |
| Tarkastukset | Kuntoarvio (9.4.2025), Asuntokaupan kuntotarkastus RS³ Sustera Group. Lisäksi homekoiratutkimus, kuntotutkimus rakenneavauksin, materiaalinäytteiden laboratoriotutkimus. |
| Asbestikartoitus | Rakennus on rakennettu ennen vuotta 1994 eikä asbestikartoitusta ole tehty. |
| Osakenumerot | 174-276 |
| Kuvaus | Remonttikohde 4h, k, s, kph, wc |
Rakennuksen ja kiinteistön tiedot
| Rakennusvuosi | 1984 |
|---|---|
| Käyttöönotto | 1984 |
| Kerroksia | 1 |
| Hissi | Ei |
| Kattotyyppi | Harjakatto |
| Ilmanvaihto | Koneellinen poistoilma |
| Energiatodistuksen luokka | E, 2018 |
| Lämmitysmuoto | Sähkölämmitys, Uuni- tai takkalämmitys, Patteri, Ilmalämpöpumppu |
| Kattomateriaalit | Betonitiili |
| Julkisivun materiaalit | Tiiliverhous |
| Remontit |
Ilmanvaihto 2021 (Tehty), Ilmanvaihtoputket puhdistettu ja kanavapuhaltimen tuuletin vaihdettu Katto 2021 (Tehty), Katto Maalattu Muu 2020 (Tehty), Takka asennettu Lämmitys 2019 (Tehty), Kattolämmitys poistettu käytöstä, asennettu patterit Muu 2003 (Tehty), Pesuhuoneen, saunan ja wc:n remontti vesieristyksineen Ilmanvaihto 2003 (Tehty), Ilmanvaihtojärjestelmän uudelleen rakentaminen Muu 2002 (Tehty), Ullakko muutettu lämpimäksi varastoksi Muu 1998 (Tehty), Kondenssiveden aiheuttaman kosteus- ja miksrobivaurio korjattu ullakolta. vaurioituneet eristeet uusittu ja ilmanvaihtojärjestelmä korjattu |
| Huolto | Omatoiminen |
| Rakennuksia | 4 |
| Maasto | Tasainen |
| Tie | Kyllä |
| Tontin omistajuus | Oma |
| Kaavoitustilanne |
Asemakaava
Lisätiedot Espoon kaupunki 09 081625300 |
| Liittymät | Vesi, Viemäri, Sähkö |
Energiatodistuksen luokka
Yhtiön tiedot
| Yhtiön nimi | Asunto Oy Lansakuja 5 |
|---|---|
| Perustamisvuosi | 1984 |
| Huoneistojen lkm | 4 |
| Huoneistojen pinta-ala | 379 m² |
| Lunastusoikeus | Ei |
Palvelut
| Päiväkoti |
0.4 km, Lähialueella useita päiväkoteja |
|---|---|
| Koulu | 0.9 km |
| Ruokakauppa |
0.6 km, K-market Lansa |
Liikenneyhteydet
| Bussi | 0.2 km |
|---|---|
| Juna | 0.9 km |
Kuukausimaksut
| Hoitovastike | 190,55 € / kuukausi |
|---|---|
| Vesi |
20 € / kuukausi
/ henkilö (arvio)
Riippuu kulutustottumuksista |
Kaupan laillistamiskustannukset
| Varainsiirtovero | 1,5 % |
|---|---|
| Rekisteröintimaksut |
92 € Paperisen osakekirjan mitätöinti ja omistusoikeuden rekisteröinti Huoneistotietojärjestelmään. |
Näin asunnon ostaminen alkaa.
- Täytä lyhyt lomake, niin sovimme tapaamisen.
- Välittäjämme ottaa sinuun yhteyttä viipymättä ja sovitaan aika asuntonäytölle.
Haluaisitko tietää lisää tästä kohteesta?
Kiitos yhteydenotosta. Otamme sinuun pian yhteyttä.