Omakotitalo, Leppälammentie 307
05100 Röykkä
Ammattilaiselle tai vaativalle harrastajalle sopiva hevostila Nurmijärven Röykässä, 35min kehä 1:ltä ja josta on hyvä kulkea minne päin Suomea vain.
Nykymuodossaan tilalla on sisäkarsinapaikat 7 hevoselle ja 9 ulkokarsinaa. Sisäpaikat löytyvät 2017 peruskorjatusta tallista, jossa on koneellinen ilmanvaihto ja ilmalämpöpumput, pesukarsina, kuivaus- ja satulahuoneet, toimisto- ja sosiaalitiloja sekä liikuntatiloina tällä hetkellä toimivat tilat.
Maneesi on ratsastusalaltaan n. 20x60m ja valaistu, salaojitettu ulkokenttä on suunnilleen samankokoinen. Molemmat on varustettu kastelujärjestelmällä ja kuitupohjalla, joka on uusittu n. 5 vuoden sisään ja ollut säästeliäällä käytöllä sen jälkeen.
Hevosille lisäksi ulkotarhoja, laitumia, uittopaikka ja omilla mailla myös noin 1km maastolenkki.
Lantala ja säilytystoiminnot on sijoitettu vuoden 2005 jälkeen rakennettuun, yli 500m² hallirakennukseen, jossa on myös lämmitettävät, autotalliksi tai korjaamoksi sopiva osa sekä harrastehuone.
Asumiseen on tarjolla yli 200m² ja jopa viisi makuuhuonetta käsittävä, alunperin 1800-luvun lopulla rakennettu perinnetalo, joka on laajentunut nykymuotoonsa 2005-07.
Päärakennusta ympäröi puistomainen pihapiiri vanhoine jalopuineen, joka muodostaa "suojavyöhykkeen" hevostoimintoihin, mahdollistaen töistä irtautumisen. Virkistys- ja edustuskäyttöön pihapiiristä löytyy pihasauna ja grillimökki.
Sivuasunto sijaitsee hiukan erillään ja mahdollistaa useamman sukupolven asumisen, vieraiden/työntekijöiden majoittamisen tai vaikka lyhytaikaisvuokrauksen tuomat tulot.
Tositarkoituksella myytävänä ja esittelyt onnistuvat joustavasti, ota yhteyttä!
Johan Dahlman 0504200054 tai Tiina Randelin 0504200313
Myyntihinta
950 000 €Huoneet
6Makuuhuoneet
4Kylpyhuoneet
3Asuintilojen pinta-ala
233 m²Perustiedot
| Kohdenumero | 673469 |
|---|---|
| Myyntihinta | 950 000 € |
| Huoneet | 6 |
| Makuuhuoneet | 4 |
| Kylpyhuoneet | 3 |
| Asuintilojen pinta-ala | 233 m² |
| Asuintilat luettelona | 3-4mh, olohuone, tupakeittiö, kirjasto-/työhuone, aula, 3x kph, sauna, viherhuone, eteinen, kuraeteinen |
| Muut tilat luettelona | - |
| Tarkistusmitattu | Ei |
| Pinta-alan peruste | Omistajan ilmoitus |
| Kerros | 1 |
| Huoneiston kerrosten määrä | 2 |
| Yleiskunto | Tyydyttävä |
| Vapautumispäivä | 4kk kaupanteosta tai sopimuksen mukaan |
| Pysäköinti | Pihapaikka |
| Ominaisuudet | Triplaikkunat, Ilmalämpöpumppu, Lämmöntalteenotto, Takka, Lämminvesivaraaja |
| Tilat |
Tupakeittiö
: Keittiössä muun varustelun lisäksi avotakka/leivinuuni Olohuone : Iso olohuone, josta uloskäynti terassille. Osin avoin toiseen kerrokseen. Aula : Toisena olohuoneenakin toimiva tila, jossa ns. pönttöuuni. Myös yläkerrassa aulatila, jossa avotakka, ja joka tarvittaessa toimii makuuhuoneenakin. Eteinen : Tilavassa pääsisäänkäynnin eteisessä laatoitettu lattia, runsaasti tilaa säilytyskalusteille. Makuuhuone : Järjestelyiden mukaan 3 tai jopa 5 makuuhuonetta, mikäli yläkerran aulatilan ja kirjastohuoneen ottaa makuuhuonekäyttöön. Yläkerran yhden makuuhuoneen yhteydessä oma kylpyhuone ja parveke. Kylpyhuone : Laajennusosassa sijaitsevan kylpyhuoneen yhteydestä löytyy wc ja kodinhoitovarusteet. Kaksi suihkua suihkuseinän takana. Suihkutilassa otettavissa käyttöön höyrysaunavarustelu. Kylpyhuone : Alakerran toisessa kylpyhuoneessa suihkukaappi ja wc. Kylpyhuone : Yläkerrassa, makuuhuoneen yhteydessä sijaitsevassa kylpyhuoneessa wc-istuin ja kylpyamme. Sauna : Alakerrassa, laajennusosassa sijatsevan kylpyhuoneen yhteydessä sijaitseva sauna on varustettu jatkuvalämmitteisellä hetivalmis-kiukaalla, lasiovella, ikkunalla ja led-valaistuksella. Kodinhoitohuone : Alakerrassa, isoimman kylpyhuoneen yhteydessä kodinhoitohuoneen toiminnot. Tilaan on erillinen sisäänkäynti kuraeteisen kautta. Varustukseen kuuluvat pesukone ja kuivausrumpu. Eteinen : Päärakennuksen toinen eteinen on ns kuraeteinen, varustettu pesuvarustein. Parveke : Yläkerran yhden makuuhuoneen yhteydessä parveke. Ulkoporeallas : Pihasaunan yhteydessä olevalla lasitetulla terassilla iso ulkoporeallas. Sauna : Pihasaunarakennuksen saunassa on puulämmitteinen kiuas, varaus myös sähkökiukaalle. Lasitettu terassi : Lämmintä tilaa oleva "viherhuone", sopii moneen käyttöön ja on varustettu omalla sisäänkäynnillä. Sisäkautta kulku alakerran aulatilasta. Kylpyhuone : Pihasaunan kylpyhuoneessa laatoitet seinät ja lattia sekä kaksi suihkua. Grillikatos : Päärakennuksen pihapiirissä ikivanha hirsirakenteinen aitta, johon rakennettu iso kaasu- ja hiiligrilli. Istumapaikat hiukan isommallekin seurueelle, jopa 12 hengelle. |
| Säilytystilat | Kaapisto, Vaatehuone, Ulkovarasto |
| Teleliikenneyhteydet | Antenni |
| Lattian pintamateriaalit | Parketti, Laatta, Lauta |
| Seinien pintamateriaalit | Tapetti, Hirsi, Maali |
| Kylpyhuoneen pintamateriaalit | Laatta |
| Keittiön varustus | Induktioliesi, Jääkaappipakastin, Astianpesukone, Erillisuuni |
| Kylpyhuoneen varustus | Suihku, Pesukoneliitäntä, Mukavuuslattialämmitys, Käsisuihku, Kaapisto, Allas, Suihkuseinä, WC-istuin, Peili |
| Kodinhoitohuoneen varustus | Pesukoneliitäntä, Allas |
| Asbestikartoitus | Rakennus on rakennettu ennen vuotta 1994 eikä asbestikartoitusta ole tehty. |
| Kuvaus | Hevostila maneesilla, jossa okt, talli, konehalli, sivuasunto ym |
| Lisätiedot | Omakotitalo noin 233m², sivuasunto n. 43m², talli n. 364m², maneesi n. 1704m², konehalli n. 568m². Ratsastuskenttä 20x60m, salaojitettu, kastelujärjestelmällä varustettu. Tenniskenttä (kunnostettava). |
Rakennuksen ja kiinteistön tiedot
| Rakennusvuosi | 1880 |
|---|---|
| Käyttöönotto | 1880 |
| Kerroksia | 2 |
| Hissi | Ei |
| Kattotyyppi | Harjakatto |
| Ilmanvaihto | Koneellinen |
| Energiatodistuksen luokka | Ei lain edellyttämää energiatodistusta |
| Lämmitysmuoto | Sähkölämmitys, Uuni- tai takkalämmitys, Ilmalämpöpumppu |
| Rakennusmateriaalit | Puu, Hirsi |
| Kattomateriaalit | Pelti |
| Julkisivun materiaalit | Puuverhoilu |
| Remontit |
Ilmanvaihto 2025 (Tehty), Ilmanvaihtokanavien puhdistus päärakennuksessa Muu 2019 (Tehty), Maneesirakennuksen rakenteiden vahvistaminen nykymääräysten tasolle Muu 2017 (Tehty), Tallirakennuksen remontti ja osittainen käyttötarkoituksen muutos. Uusittu karsinat, lattia, sisäkatot eristeineen, vesikarsina ja lattiakaivo sekä asennettu koneellinen ilmanvaihto ja palovaroitinjärjestelmä sekä itäosaan rakennettu liikuntatilat. Muu 2016 (Tehty), Talousrakennuksen laajennus ja sivuasunnoksi muuttaminen Laajennus 2005 (Tehty), Päärakennuksen laajennus. Samalla rakennettu salaojitus koko rakennuksen ympäri sekä koneellinen ilmanvaihto. Muu 2000 (Tehty), Porakaivo tehty, käyttövesiputkien osittainen uusiminen päärakennukseen samalla. |
| Kiinteistötunnus | 543-409-14-24, 543-409-5-70 ja 543-409-14-81 |
| Rasitteet | Kiinteistöihin ei kohdistu rasitteita. Kiinteistöihin kuuluu oikeus vesialueeseen (Lepsämänjoki), vedenottopaikkaan sekä hiekanottopaikkaan ja hiekkapalstaan. |
| Tontin pinta-ala | 99435 m² |
| Rakennuksia | 6 |
| Maasto | Tasainen |
| Tie | Kyllä |
| Tontin omistajuus | Oma |
| Kaavoitustilanne |
Yleiskaava
Yleiskaava. Lisätiedot Nurmijärven kunnan kaavoituksen asiakaspalvelu 0403172394 |
| Liittymät |
Sähkö Porakaivo, josta talousvesi, laatua ei ole tutkittu. Kasteluvedet otettu lammesta. Päärakennuksen jätevesille umpisäiliö ja saostuskaivot + imeytys (harmaat vedet). Sivuasunnolle umpisäiliö. Tallin jätevesille oma järjestelmä, puhdistamo ja imeytys. |
Palvelut
| Ruokakauppa | 5 km |
|---|---|
| Koulu | 5 km |
| Päiväkoti | 5 km |
| Golf | 3.5 km |
Kuukausimaksut
| Kiinteistövero |
376,46 € / vuosi
Vuoden 2025 tieto |
|---|
Kaupan laillistamiskustannukset
| Varainsiirtovero | 3 % |
|---|---|
| Notaarikulut |
143 € (Arvio) Kaupanvahvistajan palkkio (+mahdolliset matkakulut), jonka maksavat ostaja ja myyjä puoliksi kaupantekotilaisuudessa. |
| Rekisteröintimaksut |
516 € Lainhuutohakemuksen maksu 172€/kiinteistö. (Maanmittauslaitoksen hinta) |
Näin asunnon ostaminen alkaa.
- Täytä lyhyt lomake, niin sovimme tapaamisen.
- Välittäjämme ottaa sinuun yhteyttä viipymättä ja sovitaan aika asuntonäytölle.
Haluaisitko tietää lisää tästä kohteesta?
Kiitos yhteydenotosta. Otamme sinuun pian yhteyttä.