Omakotitalo, Kortetie 28
01300 Vantaa, Viertola
Miltä kuulostaisi asuinpaikkana: Keravanjoki, 1731m² oma tasamaa tontti, reippaasti rakennusoikeutta?
Nyt olisi tarjolla jykevä talo, Keravanjoen varrelta Tikkurilan Viertolan alueelta.
Talo on vuonna 1999 rakennettu oman perheen käyttöön, jossa asujia on palvellut hyvät ja monimuotoiset tilat, joita voit vielä muokata omien ideoiden mukaisesti -voit harkita mm. kylmien ullakkotilojen muokkaamista/muuttamista asuintilaksi.
Kaksi kylpyhuonetta on mahdollistanut isommankin joukkueen asumiseen täällä, eikä muutkaan tilat ole ahtaaksi muodostunut.
Talo kaipaa sisäpuolelle pintojen, laitteiden ja kalusteiden nykyaikaistamista, jota voit sitten tehdä vaikka täällä asuessasi pikkuhiljaa remppailla.
SIJOITA TULEVAISUUTEEN:
Tontille on mahdollista rakentaa toisen asuintalo, niin siinä olisi kiva mahdollisuus vaikka kahdelle sukupolvelle sitten joskus.
Talo sijaitsee lähestulkoon Kortetien päädyssä, jossa autoliikenne on erittäin vähäistä- se tuo oman turvallisuutensa esimerkiksi lapsiperheitä ajatellen.
Iso tontti ja varsinkin joen varrella on aika harvinaista herkkua PK-seudulla ja varsinkin tällä alueella, niin nyt kannattaa olla nopea!
Jos oma on myymättä, niin se ei ole ongelma soita minulle ja siitä ne asiat lähtevät liikkeelle p.050 4200 134/ pekka.nykanen@habita.com
Myyntihinta
548 000 €Huoneet
5Makuuhuoneet
3Kylpyhuoneet
2Asuintilojen pinta-ala
170 m²Perustiedot
| Kohdenumero | 671450 |
|---|---|
| Myyntihinta | 548 000 € |
| Huoneet | 5 |
| Makuuhuoneet | 3 |
| Kylpyhuoneet | 2 |
| WC:t | 1 |
| Kylpyhuoneet joissa WC | 1 |
| Kylpyhuoneet ilman WC:tä | 1 |
| Asuintilojen pinta-ala | 170 m² |
| Pinta-alat yhteensä | 217 m² |
| Muiden tilojen pinta-ala | 47 m² |
| Asuintilat luettelona | 1. kerros: Tuulikaappi, wc, aula/eteinen, keittiö, makuu-/työhuone, kylpyhuone/kodinhoitotila, sauna, takkatila, olohuone. 2: kerros: Aula-/oleskelutila, kaksi makuuhuonetta, kylpyhuone/wc. |
| Muut tilat luettelona | Lasitettu terassi, lasitettu parveke. |
| Pinta-alan lisätiedot | Rakennuspiirustuksien mukaan: 1.kerros 114,6m². 2. kerros 57m². Ullakkotila noin 42m² Autotalli 31m² |
| Tarkistusmitattu | Ei |
| Pinta-alan peruste | Rakennuspiirustus |
| Kerros | 1 |
| Huoneiston kerrosten määrä | 2 |
| Yleiskunto | Tyydyttävä |
| Vapautumispäivä | Heti vapaa. |
| Pysäköinti | Pihapaikka, Autotalli |
| Ominaisuudet | Ilmalämpöpumppu, Takka |
| Tilat |
Eteinen Aula WC Kylpyhuone Kodinhoitohuone Sauna Takkahuone Olohuone Keittiö Aula Makuuhuone Kylpyhuone Lasitettu parveke Lasitettu terassi Ullakko |
| Näkymät | Piha, Takapiha, Etupiha, Sisäpiha, Oma piha, Puutarha, Naapurusto, Katu, Luonto, Jokimaisema |
| Säilytystilat | Kaapisto, Vinttikomero |
| Teleliikenneyhteydet | Satelliitti-TV, Antenni |
| Lattian pintamateriaalit | Parketti |
| Seinien pintamateriaalit | Maali |
| Kylpyhuoneen pintamateriaalit | Laatta |
| Keittiön varustus | Keraaminen liesi, Jääkaappi, Pakastin, Kaapisto, Liesituuletin, Astianpesukone |
| Kylpyhuoneen varustus | Suihku, Pesukoneliitäntä, Mukavuuslattialämmitys, Tilaa pesukoneelle, Kaapisto, Allas, Suihkuseinä, WC-istuin, Peilikaappi |
| Tarkastukset |
Kuntoarvio
(8.10.2025), Kuntotarkastusraportti Insinööritoimisto 4TP (8.10.2025) Kosteusmittaus (6.8.2025), Kartoitusraportti, SV-kuivaus Oy (6.8.2025) (Alakerran vesivahinko). Loppuraportti SV-Kuivaus Oy (17.9.2025) |
| Kuvaus | Iso talo, iso tontti, Keravanjoki, rakennusoikeutta! |
Rakennuksen ja kiinteistön tiedot
| Rakennusvuosi | 1999 |
|---|---|
| Käyttöönotto | 1999 |
| Kerroksia | 2 |
| Hissi | Ei |
| Kattotyyppi | Harjakatto |
| Ilmanvaihto | Koneellinen poistoilma |
| Perustukset | Paalutus ja betoni |
| Energiatodistuksen luokka | D, 2018 |
| Lämmitysmuoto | Sähkölämmitys, Patteri, Ilmalämpöpumppu |
| Rakennusmateriaalit | Puu, Siporex |
| Kattomateriaalit | Pelti |
| Julkisivun materiaalit | Rappaus |
| Kiinteistötunnus | 92-63-99-24 |
| Kiinteistövero vuodessa | 1 551 € |
| Rasitukset | Ei valmiita kiinnityksiä. |
| Tontin pinta-ala | 1731 m² |
| Rakennuksia | 3 |
| Maasto | Tasainen |
| Tie | Kyllä |
| Tontin omistajuus | Oma |
| Kaavoitustilanne |
Asemakaava
AO-4. Erillispientalojen korttelialue. Lisätiedot Vantaan kaupungin kaavoitus p.09 839 11. |
| Liittymät |
Vesi, Viemäri, Sähkö Liitetty. |
Energiatodistuksen luokka
Kuukausimaksut
| Sähkö |
280 € / kuukausi
(arvio)
Lämmitys/käyttösähkö vuosikulutus ollut n.7000kWh/yö, 14.000kWh/päivä. Keskiarvo 14c/kWh. Arvio perustuu aikaisempaan käyttöön ja voivat siten olla suurempia riippuen asukasmäärästä, asumistottumuksista sekä palveluntarjoaja/oman sopimuksen mukaan. |
|---|---|
| Vesi |
25 € / kuukausi
/ henkilö (arvio)
Kulutuksen mukaan ja oman HSY:n hinnaston mukaisesti. https://julkaisu.hsy.fi/vesihuollon-hinnasto-ja-palvelumaksuhinnasto-2026.html |
| Kiinteistövero |
1 551 € / vuosi
Vuoden 2026 kiinteistövero. |
| Jätemaksu |
15 € / kuukausi
(arvio)
Jäteastian tyhjennys 1krt/vko + mahdolliset lisätyhjennykset, jäteastian vuokraus, puhdistus ym. https://julkaisu.hsy.fi/pdf/jatehuollon-hinnasto-2026_1.pdf |
| Muu |
80 € / vuosi
(arvio)
Vuosinuohous + mahdolliset lisätyöt ja kilometrikorvaukset. |
Kaupan laillistamiskustannukset
| Notaarikulut |
236 € Sähköinen kiinteistökauppa sis. lainhuudatusmaksun. Perinteinen kiinteistökauppa: Kaupanvahvistajan palkkio 138€ + mahdolliset matka- ja kopiointikulut. (Ostaja/myyjä maksavat puoliksi). Kaupanvahvistaja ilmoittaa hinnan tilauksen yhteydessä |
|---|---|
| Varainsiirtovero | 3 % |
| Rekisteröintimaksut |
47 € (Arvio) Sähköisten panttikirjojen asettaminen / kpl + mahdolliset oman pankin palvelumaksut. |
Näin asunnon ostaminen alkaa.
- Täytä lyhyt lomake, niin sovimme tapaamisen.
- Välittäjämme ottaa sinuun yhteyttä viipymättä ja sovitaan aika asuntonäytölle.
Haluaisitko tietää lisää tästä kohteesta?
Kiitos yhteydenotosta. Otamme sinuun pian yhteyttä.