Kerrostalo, Smoltinkuja 2
00730 Helsinki, Fallkullan kiila
Tyylikäs ja muuttovalmis kaksio Tapanilan vehreistä maisemista Falkullan kiilasta!
Tämä huoneisto omaa avaran ja mutkattoman pohjaratkaisun, jonka sisustaminen on kohtuullisen helppoa ja jota voit sitten mööbleerata aika ajoin oma mielen mukaisesti. Olohuone/tupakeittiö yhdistelmä tuo tänne hyvän yhtenäisen kokonaisuuden, jossa on juurikin sopivasti tilaa niin olohuoneen kalusteille kuin ruokailuryhmällekin.
Koko huoneiston levyinen lasitettu parveke Länteen, antaa lisätilaa kivasti aina ilmojen sen salliessa -täältä on hyvät näkyvät yhtiön vehreällä ja hienolle sisäpihalle.
Vuonna 2022 valmistunut asuinrakennus antaa huolettomia asuinvuosia vuosikausiksi eteenpäin ilman isompia remontteja. Yhtiössä hieno saunaosasto 7:ssä kerroksessa, jonka tilavalla lasitetulla parvekkeella voit sitten vilvoitella saunan jälkeen.
Lähikauppa on tuossa 100m. päässä, eikä juna-asemallekaan ole kuin muutaman minuutin kävelymatka. Hyvät liikenneyhteydet myös omalla autolla kulkeville suuntaan jos toiseen mm. Kehä I, Kehä III sekä Tuusulanväylä.
Haluatko lähteä katsomaan ennen ensiesittelyä? Jos idea tuntuu hyvältä, niin soittelleppa minulle numeroon 050 4200 134. Saat minuun myös yhteyden sähköpostilla pekka.nykanen@habita.com
Velaton myyntihinta
209 000 €Huoneet
2Makuuhuoneet
1Kylpyhuoneet
1Asuintilojen pinta-ala
50 m²Perustiedot
| Kohdenumero | 669759 |
|---|---|
| Velaton myyntihinta | 209 000 € |
| Myyntihinta | 133 352 € |
| Velkaosuus | 75 648 € |
| Velkaosuus maksettavissa | Kyllä |
| Huoneet | 2 |
| Makuuhuoneet | 1 |
| Kylpyhuoneet | 1 |
| Kylpyhuoneet joissa WC | 1 |
| Asuintilojen pinta-ala | 50 m² |
| Asuintilat luettelona | Eteinen, keittiötila, kylpyhuone/wc, olohuone, makuuhuone |
| Muut tilat luettelona | Lasitettu parveke. (Pinta-ala ei ole tiedossa). |
| Pinta-alan lisätiedot | Yhtiöjärjestyksen mukaan 2H+KT |
| Tarkistusmitattu | Ei |
| Pinta-alan peruste | Yhtiöjärjestys |
| Kerros | 2 |
| Huoneiston kerrosten määrä | 1 |
| Yleiskunto | Hyvä |
| Vapautumispäivä | Heti vapaa |
| Pysäköinti | Katupysäköinti |
| Soveltuu liikuntarajoitteisille | Kyllä |
| Tilat |
Makuuhuone: Avara makuuhuone, jonka varustuksiin kuuluu vaatekaapisto. Näkymät omalle lasitetulle parvekkeelle/sisäpihalle. Keittiö: Keittiö-Olohuone (Tupakeittiö) muodostavat yhdessä hyvän kokonaisuuden, jossa olohuoneen/keittiön päätyyn saat hyvän ruokailupaikan. Olohuone: Valoisa ja avara olohuone, josta kulkuyhteys lasitetulle terassille. Eteinen: Eteisessä vaatekaapisto. WC: Kylpyhuoneen yhteydessä. Kylpyhuone: Tilava kylpyhuone, jossa pyykkikaappi sekä hyvä paikka pesutornille / pyykinpesukonelle. Lasitettu parveke: Koko huoneiston levyinen parveke, josta näkymät vehreällä sisäpihalle. |
| Näkymät | Piha, Takapiha, Etupiha, Sisäpiha, Naapurusto, Katu, Kaupunkimaisema |
| Säilytystilat | Kaapisto, Vinttikomero |
| Teleliikenneyhteydet | Kaapelitelevisio, Internet |
| Lattian pintamateriaalit | Parketti |
| Seinien pintamateriaalit | Maali |
| Kylpyhuoneen pintamateriaalit | Laatta |
| Keittiön varustus | Keraaminen liesi, Jääkaappipakastin, Liesituuletin, Erillisuuni, Kaapisto, Astianpesukone |
| Kylpyhuoneen varustus | Suihku, Pesukoneliitäntä, Mukavuuslattialämmitys, Tilaa pesukoneelle, Kaapisto, Allas, Suihkuseinä, WC-istuin, Peilikaappi |
| Osakenumerot | 3092- 3199 |
| Kuvaus | Uudehko kaksio Fallkullan Kiilasta. |
| Lisätiedot | Savuton yhtiö. Rakennuksessa on 5-7 kerrosta ja tämä huoneisto on osiossa, jossa on 7 kerrosta. Yhtiössä DNA Welho, 25M, Taloyhtiölaajakaista. Autopaikan varaukset yhtiöltä. |
Rakennuksen ja kiinteistön tiedot
| Rakennusvuosi | 2022 |
|---|---|
| Käyttöönotto | 2022 |
| Kerroksia | 7 |
| Hissi | Kyllä |
| Kattotyyppi | Tasakatto |
| Ilmanvaihto | Koneellinen |
| Energiatodistuksen luokka | B, 2018 |
| Lämmitysmuoto | Kaukolämpö, Vesikiertoinen keskuslämmitys |
| Rakennusmateriaalit | Betoni |
| Kattomateriaalit | Huopa, Bitumihuopa |
| Julkisivun materiaalit | Betonielementti |
| Remontit | Korjaussuunnitelma 2025 (Tulossa), Yhtiöllä voimassaoleva hallituksen KPTS vuosille 2025-2029. Talot ovat valmistuneet 2022 ja hallitus katsoo, ettei yhtiöllä ole normaalin vuosittaisen kunnossapidon lisäksi sellaisia tarpeita yhtiön rakennusten ja kiinteistön kunnossapitoon yhtiökokousta seuraavien viiden vuoden aikana, jotka vaikuttaisivat olennaisesti osakehuoneistojen käyttämiseen, yhtiövastikkeeseen tai muihin osakehuoneiston käytöstä aiheutuviin kustannuksiin. V.2025-2029 normaaleja ylläpitokorjauksia ja huoltotoimenpiteitä |
| Yleiset tilat | Ulkoiluvälinevarasto, Varasto, Sauna, Väestönsuoja, Tekninen tila, Kuivaushuone, Pyörävarasto, Kerhohuone, Pesutupa |
| Kiinteistötunnus | 91-39-280-6 |
| Isännöitsijä | Kiinteistö-Tahkola Helsinki Oy/ Nina Välimäki |
| Isännöitsijän yhteystiedot | p. 020 7488 168, nina.valimaki@kiinteistotahkola.fi |
| Huolto | Kiinteistöpalvelu Norppa |
| Tontin pinta-ala | 2315 m² |
| Parkkipaikkoja | 30 |
| Rakennuksia | 1 |
| Maasto | Tasainen |
| Tie | Ei |
| Tontin omistajuus | Vuokra |
| Tontin omistaja | Helsingin Kaupunki |
| Vuosivuokra | 122 301,48 € |
| Vuokrasopimuksen päättymispäivä | 31.12.2080 |
| Kaavoitustilanne |
Asemakaava
AK, asuinrakennusten korttelialue, kaavat 38339, 38332/2, 39280-39284, 39312, katu-, puisto- ja rautatiealueet. Meneillään Tapanilan aseman seudun eteläosa, asemakaavan muutos nro 2012-03 Lisätiedot Helsingin kaupunki p. 09 310 1691 |
| Liittymät |
Vesi, Viemäri, Sähkö, Kaukolämpö Liitetty. |
Energiatodistuksen luokka
Yhtiön tiedot
| Yhtiön nimi | Asunto Oy Helsingin Lohenpoika |
|---|---|
| Osakkeiden lukumäärä | 8 000 |
| Huoneistojen lkm | 62 |
| Huoneistojen pinta-ala | 3706 m² |
| Vuokratulot vuodessa | 28 590,9 |
| Lunastusoikeus | Ei |
Palvelut
| Ruokakauppa |
0.1 km, Alepa Falkulla |
|---|---|
| Koulu |
0.7 km, Peruskoulut: Tapanilan Ala-Aste n. 700 m, Hiidenkiven Peruskoulu Ylä- ja alaaste n. 750 m Lukiot: Uuden Yhteiskoulun Lukio n. 3,8 km. |
| Päiväkoti |
0.3 km, Päiväkoti Jäkälä n. 250 m, Palke Impivaara Päiväkoti n.400 m, Päiväkoti Impivaara n. 400 m, Päiväkoti Saniainen n.500 m. |
| Ostoskeskus |
2.3 km, Malmin hyvät ja monipuoliset palvelut |
Liikenneyhteydet
| Juna |
0.3 km, Tapanilan Juna-Asema |
|---|---|
| Bussi | 0.2 km |
Kuukausimaksut
| Hoitovastike |
325 € / kuukausi
Sisältää kaukolämmön. |
|---|---|
| Rahoitusvastike |
375 € / kuukausi
Lainaosuuslaskelma tilattava 1 kk ennen haluttua lyhennyspäivää. Isännöitsijätoimisto veloittaa lainalaskennasta hinnastonsa mukaisesti 75e. Ylimääräisen lyhennyksen kulu 30.6.2025 asti 300e. Alkaen 1.7.2025 pankki veloittaa lyhennyksestä 390e. |
| Vesi |
20 € / kuukausi
/ henkilö (arvio)
Ennakkomaksu. Tasataan kulutuksen mukaan. Kylmä vesi 4,07€/m³ Lämmin vesi 9,06€/m³ |
Kaupan laillistamiskustannukset
| Varainsiirtovero |
1,5 %
Ostaja maksaa kaupanteossa. |
|---|---|
| Rekisteröintimaksut |
89 € Osakekirjan sähköisen merkinnän kirjaaminen MML:n tietokantaan + mahdolliset oman pankin palvelumaksut. |
Näin asunnon ostaminen alkaa.
- Täytä lyhyt lomake, niin sovimme tapaamisen.
- Välittäjämme ottaa sinuun yhteyttä viipymättä ja sovitaan aika asuntonäytölle.
Haluaisitko tietää lisää tästä kohteesta?
Kiitos yhteydenotosta. Otamme sinuun pian yhteyttä.